sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Kolmas päivä!


Leirin sunnuntai, eli tänään käytiin kirkossa jumalanpalveluksessa.


Kirkon jälkeen tultiin takaisin suvelaan siivoamaan, nopeimmat pääsivät pelaamaan väliaikana.


Kävimme myös pihalla leikkimässä.


Tämä päivä oli aika lyhyt, mutta ehdittiin silti kuitenkin tekemään. Nähdään taas maaliskuussa!

-Blogisonen